Sisarukset tapasivat toisensa ensi kertaa – tapasivat eBay-ostoksen kautta

Samassa kaupungissa asuneet sisarukset ovat tavanneet toisensa ensi kertaa yli 30-vuotisen elämänsä aikana. Perheenjäsenet päätyivät tapaamaan toisensa eBay-verkkohuutokaupassa tehtyjen kauppojen ansiosta.

---
---

Skotlannissa asuva Ross Colquhoun oli ostanut eBaysta Hearts ja Liverpool -jalkapallojoukkueiden välisen ottelun pelipaidan. Miehen yllätykseksi tuotteen myyjä palautti hänen rahansa, ja kertoi teolleen vielä yllättävämmän syyn. Myyjä oli Rossin biologinen isä.

Ross päätyi lopulta tapaamaan isänsä ja 31-vuotiaan pikkusiskonsa Erinin. 37-vuotias mies kuvailee tapaamista upeaksi kokemukseksi. Sisarusten elämissä ja kokemuksissa osoittautui olleen paljon samaa, sillä kumpikin oli esimerkiksi opiskellut taidealaa.

– Me nauroimme, me itkimme ja me jaoimme kokemuksia. Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme koko ikämme. Olin erittäin hermostunut, mutta kyseessä oli ehdottomasti kaunis ja mieltä ylentävä kokemus, Ross kirjoitti Twitterissä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.