Miss Suomi Essi Unkuri sykähdyttää aavikolla – sensuellit kuvat julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miss Suomi -tittelin taannoin missifinaalissa upeasti saanut ja Miss Universum -kilpailuissa Suomea Israelissa edustanut Essi Unkuri on pysynyt viime kuukaudet hyvin kiireisenä pandemiaan liittyvistä rajoituksista huolimatta. Samalla hän paljastaa käyneensä keskusteluja televisio-ohjelmista ja olleensa jo mukana yhdessä.

– Koronarajoitusten takia työsuunnitelmat ovat menneet useita kertoja uusiksi, mutta toivon, että pääsisin pian tekemään taas normaalisti edustustöitä messuilla ja ihmisten parissa. Olen käynyt myös keskusteluita useisiin tv-ohjelmiin liittyen, joten nähtäväksi jää, missä kaikkialla minut nähdään vuoden 2022 aikana, Essi Unkuri kertoo.

– Minua kiinnostaa jatkossa tehdä töitä juontajana kameran edessä. Viime vuonna tein myös pienen roolin näyttelijänä tunnetussa tv-sarjassa, joka nähdään myöhemmin tänä vuonna. Lisäksi kuvasin peräti kaksi elokuvaa, jotka tulevat ensi-iltaan myöhemmin tänä vuonna. Toivon, että siltäkin saralta poikii lisää töitä, Unkuri jatkaa.

Samalla Essi Unkuri nähdään sensuelleissa Ellina Norosen ikuistamissa ja Dila Dressin asustamissa kuvissa, joissa hän poseeraa sekä yksin että avopuolisonsa Viljami Harjuniemen kanssa Dubain liepeillä hiekka-aavikolla. Unkuri ja Harjuniemi kertovat lähteneensä reissuun lataamaan akkuja hektisen viime vuoden jälkeen.

Kuva: Ellina Noronen, Asut: Dila Dress
Kuva: Ellina Noronen, Asu: Dila Dress
Kuva: Ellina Noronen, Asu: Dila Dress