Ravintolarajoitukset eivät vaikuttaneet liikkumiseen – taksiajeluita enemmän uutenavuotena kuin viime vuonna

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Numeropalvelun taksin datan mukaan koronarajoitukset eivät näkyneet uutena vuotena taksintilausmäärissä. Päinvastoin. Takseja tilattiin jopa 72 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Uusi vuosi aiheuttaa yleensä taksitilauksissa ison piikin, kun juhlakansa liikkuu paikasta toiseen taksilla. Niin kävi myös tänä vuonna. Joulua edeltävät viikot olivat tilausmäärissä kaksi kertaa parempia kuin vuosi sitten. Itsenäisyyspäivän viikonloppu oli tilausmääriltään vuoden kiireisin.

– Tämä kertoo siitä, että vaikka koronarajoitukset iskivät ravintoloiden aukioloaikoihin, ihmiset juhlivat uutta vuotta yksityisissä juhlissa. Välitimme takseja vuoden ensimmäisen päivän aikana useammalle asiakkaalle kuin koskaan aiemmin, sanoo 02 Taksin operatiivinen johtaja Petteri Niemi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.