Eläintarhalle lahjoitettiin todellinen megahämähäkki – hampaiden pituus kaksi senttiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialaisessa eläintarhassa on hämmästelty jopa maan mittakaavassa suurikokoista hämähäkkiä. Tarhalle lahjoitettiin megahämähäkiksi nimetty atrax robustus -suppilohämähäkki.

Anonyymi taho lähetti hämähäkin Australian Reptile Park -tarhaan vastamyrkkytutkimuksia varten muovisessa säilytysastiassa. Vaikka tarhassa on totuttu monenlaisiin kulkijoihin, yllättyi henkilökunta ötökän koosta. hämähäkin pituus on kahdeksan senttiä, ja pelkästään sen hampaat ovat kahden sentin pituiset.

– Kyseessä on epätavallisen suuri yksilö. Jos meille lähetettäisiin enemmän sen kaltaisia hämähäkkejä, voisimme pelastastaa enemmän ihmishenkiä niiden tuottaman valtavan myrkkymäärän vuoksi. Haluaisimme tietää mistä hämähäkki on peräisin löytääksemme lisää samanlaisia massiivisia yksilöitä, puistossa työskentelevä Michael Tate kuvaili CNN-uutissivuston mukaan.

Atrax robustus -lajin tunnelihämähäkit ovat tyypillisesti 1-5 sentin pituisia. Vaikka Australian suurimman hämähäkin kunnia kuuluu jalkojen kärkiväliltä jopa 16 sentin kokoiseksi kasvavalle selenoscosmca crassipes -lintuhämähäkkilajille, on atrax robustus saarivaltion pahamaineisin hämähäkki. Laji kykenee terävillä hampaillaan läpäisemään jopa kengän, ja sen myrkky kykenee tappamaan ihmisen vain 15 minuutissa.