The Batman saa jatkoa – Robert Pattinson ja ohjaaja mukana myös jatko-osassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tänä vuonna ensi-iltansa saanut The Batman on ollut menestys niin teattereissa kuin HBO Max -suoratoistopalvelussakin. Ei siis ole varsinaisesti yllätys, että elokuvalle suunnitellaan jo jatkoa.

The Batman -elokuvan toistaiseksi nimetön jatko-osa on saanut virallisesti vihreää valoa. Asia paljastettiin Deadline-sivuston mukaan CinemaCon-tapahtumassa Las Vegasissa. Jatko-osassa ovat mukana ainakin ensimmäisen elokuvan ohjannut Matt Reeves ja Batmania näyttelevä Robert Pattinson.

Jatko-osan yksityiskohdat ovat kuitenkin edelleen hämärän peitossa. Tiedossa ei esimerkiksi ole, ketä pahiksia ja muita tuttuja Batman-hahmoja elokuvassa nähdään.

The Batman elokuvan päärooleissa nähtiin Pattinsonin ohella Zoe Kravitz, Paul Dano, Colin Farrell ja Jeffrey Wright. Elokuvalle on suunnitteilla myös kaksi spinoff-sarjaa, jotka on määrä nähdä HBO Max -palvelussa tulevaisuudessa.