Teini perusti huumekioskin moottorisoituun kylmälaukkuun – poliisihelikopteri huomasi juonen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Australian Victorian alueen poliisi on ottanut kiinni teini-ikäisen, jonka väitettiin käyttäneen moottorisoitua kylmälaukkua marihuanan kuljetukseen Melbournen läntistellä esikaupunkialueella. Kylmälaukku oli kiinnitetty sähköpotkulautaan.

The Herald Sun raportoi, että 17-vuotias diileri oli kulkenut ympäriinsä kylmälaukkukioskin kanssa ja myynyt huumeita asiakkaille. Hän kiinnitti sivullisten huomion ja teinistä ilmoitettiin poliisille. Poliisihelikopteri auttoi partioita jäljittämään pojan ja hänen liikkuvan marihuanayksikkönsä.

Kylmälaukussa oli huumeiden lisäksi bongeja ja sähkövaakaa, Nine News raportoi. Kylmälaukku ja potkulauta on sittemmin poistettu kaduilta.

Viranomaiset haastattelevat teiniä. Osa ihmisistä on paheksunut teinin toimintaa, mutta joidenkin mukaan poika on osoittanut aitoa yrittelijäisyyttä. Huumausainebisnes on noloa, typerää ja rikollista. Kannattaa suunnata energia lailliseen toimintaan ja hyödyntää aktiivisuus oikeanlaisen yritystoiminnan parissa.