Rita Ora ja Marvel-ohjaaja Taika Waititi menivät salaa naimisiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen poptähti Rita Ora ja uusiseelantilainen elokuvaohjaaja Taika Waititi ovat purjehtineet avioliiton satamaan. Pariskunnan on paljastettu juhlistaneen hiljattain salahäitä. Pariskunta meni The Sun -lehden mukaan naimisiin yksityisessä seremoniassa Lontoossa.

Yksityisyydestään tarkan pariskunnan häiden tarkempia yksityiskohtia ei ole kuitenkaan paljastettu toistaiseksi julkisuuteen. Rita Oran sukunimen kerrotaan olevan nykyään Waititi-Ora. Julkkispari seurusteli ennen naimisiinmenoa noin puolentoista vuoden ajan. Ora ja Waititi tapasivat Australiassa, jossa poptähti on toiminut The Voice -ohjelman tähtivalmentajana. Pari teki suhteestaan julkisen The Suicide Squad -elokuvan ensi-illan punaisella matolla Los Angelesissa elokuussa 2021.

The Voice -pestin ohella Rita Ora on työstänyt kolmatta albumiaan. Taika Waititi tunnetaan muun muassa What We Do in the Shadows ja Jojo Rabbit -komedioista sekä Marvelin Thor: Ragnarok ja Thor: Love and Thunder -elokuvista.