Nasa aloitti vuonna 2017 uuden Artemis-avaruusohjelman. Sen tavoitteena on aloittaa uudelleen lennot Kuuhun ja perustaa lopulta pysyvä tukikohta Maan kiertolaisen pinnalle.
Nasan oli määrä laukaista maanantaina miehittämätön Orion-kapseli kuuta kiertävälle radalle SLS-kantoraketin kuljettamana. Laukaisu kuitenkin peruttiin viime hetkellä. AP-uutistoimiston mukaan ongelmia aiheuttivat ukkosmyrsky ja vuodot aluksessa. Aluksesta vuoti vetyä, mikä olisi voinut johtaa katastrofaalisiin seurauksiin.
– Kyseessä on erittäin monitmutkainen laite ja monimutkainen järjestelmä. Kaiken pitää toimia, etkä voi sytyttää kynttilää ennen kuin kaikki on kunnossa, Nasan pääjohtaja Bill Nelson kertoi.
Lähes 100 metrin pituinen SLS on Nasan kaikkien aikojen voimakkain kantoraketti. Orion-kapseli piti kuljettaa kuuta kiertävälle radalle testinukkeja, jotka on varustettu muun muassa värähtelyä ja kosmista säteilyä mittaavilla sensoreilla. Raketin seuraava laukaisuyritys onnistuu aikaisintaan perjantaina 2. syyskuuta, mutta laukaisu voi vielä viivästyä useilla viikoilla.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten avaruus, kuu, NASA tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.