Jo 1980-luvulta saakka musiikkia tehnyt yhdysvaltalainen räppäri Coolio menehtyi syyskuun lopussa 59-vuotiaana. Musiikkiuransa lisäksi Coolio loi uraa näyttelijänä kymmenissä elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Coolio toimi suositussa Futurama-animaatiosarjassa juhlapäiväteemaisen Kwanzaabot-hahmon ääninäyttelijänä. Räppärin ääntä kuullaan myös paluuta tekevän sarjan uudella tuotantokaudella. Hän ehti nauhoittaa vuorosanoja ja räppäämään sarjan tulevaa jaksoa varten ennen kuolemaansa.
– Coolio oli yksi suosikkivieraistani sarjassa. Hän oli aina hyväntuulinen ja nautti aidosti Kwanzaabotin repliikkien nauhoittamisesta, Futuraman tuottaja David X. Cohen kuvaili TMZ-sivustolle.
Tuleva jakso tulee olemaan omistettu Cooliolle, ja sen lopputeksteissä kuullaan tähden freestyle-räppiä. Futuraman uudet jaksot alkavat Yhdysvalloissa Hulu-palvelussa vuonna 2023.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Coolio tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.