Luonnonperintösäätiö ja Von Hertzen Brothers järjestivät syyskuussa huutokaupan, johon lukuisat suomalaismuusikot lahjoittivat esineitä myyntiin. Myytävä olivat muun muassa The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylösen Euroviisuesityksessä käyttämät kuuluisat sulat.
Lauri Ylösen käyttämät korpinsulat huutokaupattiin lopulta 1 600 euron hintaan. Huutokaupassa myytiin myös muun muassa Mikko von Hertzenin kitara 1 920 eurolla ja Maustetyttöjen Ne tulivat isäni maalle -tekstioriginaali 1 620 eurolla. Yhteensä huutokaupassa kerättiin 11 404 euroa.
Huutokaupassa kerätyt varat Luonnonperintösäätiö käyttää kymmenen hehtaarin metsäalueen ostamiseen. Vantaan kaupungilta 340 000 eurolla ostettava alue sijaitsee Lopella.
– Tästä on hyvä jatkaa eli lähteä tekemään kauppoja Lopella sijaitsevasta tulevasta Blue Forest -suojelualueesta, jonka hankkimiseen meillä on erittäin vahva tuki. Nyt kannattaa siis pysyä kuulolla, sillä pian kerromme iloisia suojelu-uutisia. Tässä vaiheessa lämmin kiitos kaikille huutokauppaan osallistuneille, siihen esineitään lahjoittaneille sekä huutokauppaa järjestäneille, kertoo Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg tiedotteessa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Lauri Ylönen tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.