Luminen joulu on mahdollinen – sääennusteessa näkyy lupaava merkki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joulun ajan sää vaihtelee vuosittain melkoisesti. Tänä vuonna Suomeen saatetaan saada lumenvalkea joulu. Euroopan keskuksen tuoreen kuukausiennusteen mukaan joulukuun säätyyppi voi olla Pohjois-Euroopassa tavanomaista kylmempi.

Kuukausiennusteessa Suomessa näkyy Forecan sitkeän siniseksi kuvailema signaali. Enimmäkseen lumena ilmenevän sademäärän ennustetaan olevan keskiarvoa suurempi joulukuun alussa. Euroopan ennusteessa on voimakas kahtiajako, sillä Etelä-Eurooppaan ennustetaan puolestaan keskiarvoa lämpimämpää säätä.

– Ennustettu asetelma tuo toivoa lumivalkeasta joulusta koko maahan. Mikäli lumipeite ei ennen joulua hupene, on mahdollista, että varsinkin etelässä joulu olisi paikoin jopa selvästi tavanomaista lumisempi, kertoo meteorologi Markus Mäntykannas Forecan blogissa.

Varmuutta lumisesta joulusta ei tietenkään vielä ole. Sääennusteissa kerrotaan olleen viime viikkoina paljon epävarmuuksia. Toisinaan keskipitkän aikavälin ennusteet ovat olleet ristiriidassa päivittäisten ennusteiden kanssa.