Mila Kunisin ruokapaljastus hämmästyttää – aamupalaksi kahvi ja lounaaksi smoothie

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mila Kunis on amerikkalainen näyttelijä, joka tuli jo uransa alkuvaiheilla tunnetuksi huippusuositusta 70’s Show -sarjasta. Sarjan päättymisen jälkeen nainen on tehnyt rooleja lähinnä elokuvien puolella.

Mila Kunis on naimisissa näyttelijä Ashton Kutcherin kanssa ja heillä on yhdessä kaksi lasta, kahdeksanvuotias Wyatt ja kuusivuotias Dimitri. Kiireinen lapsiperhearki näyttääkin pitävän huolen esimerkiksi siitä, että Kunis ei ehdi syömään kunnolla edes aamiaista.

Mila Kunis esitteli Harper’s BAZAAR -sivuston kuvaamalla YouTube-videolla kaiken mitä hän yleensä syö päivänsä aikana. Aamu alkaa pelkällä kahvilla, jonka voimin hän valmistaa lapsilleen eväät ja vie heidät kouluun. Vasta noin kaksi tuntia heräämisen jälkeen Kunis pääsee itse syömään myöhäistä aamiaistaan, joka on usein osittain lasten aamiaisesta jäljelle jääneet tähteet.

Lounasaikaan Mila Kunis on yleensä hyvin kiireinen ja tekee töitä tietokoneensa ääressä. Sen vuoksi lounas onkin yleensä edellisen päivän illallisen ruoantähteitä. Toisinaan nainen ei syö kunnon ruokaa lounaalla vaan juo pelkän proteiinipitoisen smoothien, jonka Ashton Kutcher hänelle valmistaa.