Suomen näkyvyys maailman mediassa kolminkertaistui – Nato-hakemus kiinnosti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen näkyvyys maailman mediassa kolminkertaistui viime vuonna vuoteen 2021 verrattuna. Siinä missä aikaisemmin ulkomailla ovat kiinnostaneet lähinnä suomalaiset urheilijat, oli huomio nyt entistä enemmän Suomen poliittisessa johdossa. Asia ilmeni Ulkoministeriön mediakatsauksesta.

Suomen näkyvyyttä kasvattivat erityisesti Suomen Nato-hakemus ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Urheilijoiden rinnalle nousivat presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin ja ulkoministeri Pekka Haavisto. Kansainvälisesti näkyvin suomalaispoliitikko oli 146 000 kertaa mainittu Marin.

Pääministerin näkyvyydessä korostui erityisesti Nato-jäsenhakemus. Edustustojen mukaan Suomi sai laajalti positiivista julkisuutta pääministerin naisvaltaisen hallituksen ansiosta. Myös pääministerin bilekohu noteerattiin mediassa maailmalla, mutta uutisointi oli pääasiassa neutraalia tai myönteistä.

Vuoden näkyvin suomalainen oli formulakuski Valtteri Bottas 189 000 maininnalla. Edustustot kertovat suomalaisten huippu-urheilijoiden joukkoon nousseen myös uusia nimiä. Esimerkiksi koripalloilija Lauri Markkasen urakehitys NBA:ssa ja ralliautoilija Kalle Rovanperän historiallinen maailmanmestaruusvoitto herättivät kiinnostusta.

Mediakatsaus koostuu määrällisestä ja laadullisesta analyysistä, joista jälkimmäinen pohjautuu 68 Suomen edustuston tekemiin havaintoihin. Ulkoministeriön mediaseurantaa hyödynnetään Suomen maineen kokonaisseurannan lisäksi maakuvatyössä.