Hollantilaismiehellä on 550 lasta – nyt hänet halutaan kuriin

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Hollantilainen mies on joutumassa vaikeuksiin spermanluovutusintonsa vuoksi. Haagissa asuvaa 41-vuotiasta miestä uhataan oikeustoimilla, sillä hänen epäillään valehdelleen siittämiensä lasten lukumärästä.

Miehen uskotaan olevan spermanluovutuksen ansiosta vähintään 550 lapsen biologinen isä. Paikallinen Netherlands Donorking Foundation haluaa estää häntä luovuttamasta enempää siittiöitä. Pelkona on esimerkiksi tahattoman insesti riski, sillä jälkikasvu ei välttämättä tietäisi olevansa sukua toisilleen.

Jonathan M.-nimellä hollantilaismediassa tunnettu mies on luovuttanut spermaa ainakin 13 klinikalla Hollannissa ja ulkomailla. Hollantilaisten klinikoiden ohjeiden mukaan yksi ihminen saa luovuttaa siisttiöitä enintään 25 lasta varten tai enintään 12 naiselle.

– Jos olisin tiennyt miehellä olevan yli 100 biologista lasta, en olisi valinnut kyseistä luovuttajaa. Kun mietin, mitä seuraamuksia asiasta voi olla lapselleni, tulen epävarmaksi hänen tulevaisuudestaan, siviilikannetta nostamassa ollut nainen kuvaili tiedotteessa.

Euronews-sivuston mukaan mies joutui hollantilaisten klinikoiden mustalle listalla vuonna 2017. Paikallinen kynekologiyhdistys NVOG suositteli tuolloin, että spermapankit ja klinikat lopettaisivat hänen siittiöidensä käytön.