Eye of the Tiger murskaa yhä ennätyksiä – jo miljardi kuuntelukertaa Spotifyssa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Rocky III -elokuvasta tutun Survivor-yhtyeen legendaarinen rokkikappale Eye of the Tiger on edelleenkin monen treenaajan lempibiisi. Kappaletta soitetaan turuilla ja toreilla ahkerasti edelleen, etenkin urheilutapahtumien välitauoilla, ja se tunnistetaan helposti ikimuistoisesta kitarariffistään.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Eye of the Tiger -kappale on julkaistu alun perin Sylvester Stallonen pyynnöstä ja siitä tuli kolmannen Rocky-elokuvan menestyksekäs tunnussävelmä vuonna 1982. Kappale nousi samana vuonna myös Suomen virallisen listan ensimmäiseksi. Kappale on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä sinkkubiiseistä. Nyt se on ylittänyt miljardin kuuntelun rajan suoratoistopalvelu Spotifyssa.

Kappale nousi ilmestymisensä jälkeen Billboard-listan kärkeen Yhdysvalloissa ja keikkui ykkösenä kuusi viikkoa putkeen. Kahdeksan kertaa platinaa myyneen biisin miljardiraja on lähellä rikkoontua pian myös Youtubessa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.