Sami Hedberg jää pitkälle keikkatauolle – viimeistä kertaa lavalla joulukuussa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomen suosituimpiin stand up -koomikoihin kuuluva Sami Hedberg on jäämässä keikkatauolle. Koomikko kertoo tiedotteessaan tauon alkavan 17. joulukuuta. Toistaiseksi tiedossa ei ole, kuinka kauaksi aikaa Hedberg vetäytyy lavoilta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Hedberg kertoi Iltalehdelle keskittyvänsä keikkatauon aikana muihin töihin. 18 vuoden ajan keikkaillut koomikko haluaa jatkossa keskittyä enemmän Hedberg Films -yhtiöönsä ja myös omaan hyvinvointiin, vapaa-aikaan, liikuntaan ja ihmissuhteisiin.

– Haluan ehkä tulevaisuudessa olla enemmän myös taustalla. Haluan kertoa suomalaisia tarinoita hyvin ja käsikirjoittaa sisältöä. Vähennän live-keikkailua, jotta voin tehdä näitä asioita enemmän, Hedberg paljasti IL:lle.

Hedberg esiintyy vielä loppuvuodesta eri puolilla Suomea Hedberg on the Road -kiertueen merkeissä. Hänet nähdään vielä juuri ennen keikkatakoa 16. joulukuuta Tampereen Nokia-areenalla Sami Hedberg Live -tapahtumassa. Kyseessä on Nokia-areenan historian ensimmäinen stand up -sooloesitys.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.