Stara Sami Hedberg

Haastattelut

Haastattelussa Suomen hauskin mies Sami Hedberg

Suomen suosituimpien ja menestyneimpien koomikkojen joukkoon lukeutuva Sami Hedberg on hauskuuttanut viime aikoina kymmeniä tuhansia ihmisiä Tour De Finland -kiertueellaan. Vitsiniekan kiertue päättyi Tampereen Tivolissa 14. joulukuuta naurunsekaisissa tunnelmissa.

Stara kävi katsastamassa puhutun stand up -esityksen Tivolin viimeisessä näytöksessä ja tapasi samalla Hedbergin. Syyskuussa kiertueelle lähteneen tähden mukaan hän on tehnyt uransa aikana jo huimat 2.000 stand up -keikkaa. Loppuvuoden kiertueellaan mies järjesti 61 näytöstä ympäri Suomea.

Hulvaton show rikkoi ennätyksiä, sillä se keräsi yli 35.000 katsojaa. Koomikko kertoi huikeasta ennätyksestä Facebook-profiilissaan. Kiireisen loppuvuoden viettänyt Sami Hedberg kertoi, ettei hänellä ole juurikaan niin sanottua luppoaikaa. Mies suuntaakin aina vapaa-ajan koittaessa muun muassa moottoripyöräilemään tai pelaamaan koripalloa.

– Aloitin seitsemän vuotta sitten stand upin tekemisen ja olen nyt tehnyt 2.000 keikkaa. Minulla ei ole ollut kahteen vuoteen vapaa-aikaa. Tykkään moottoripyöräillä, se on juttuni. Omistan Harley-Davidson-moottoripyörän, Hedberg kertoi.

– Tykkään myös koripallosta. Olen yrittänyt kuntoilla, mutta ei siitä tule mitään. Vatsani on niin iso, että en mä laihdu. Matkailukin kiinnostaa. Olen kiertänyt Suomen niin monta kertaa läpi, että mulla ei ole enää kuin Lappi käymättä, Sami Hedberg kertoi.

”Komediani ei ole loukkaamista”

Sami Hedberg saa yleisöltä inspiraatiota esityksiinsä. Hän ottaa monien muiden koomikkojen tavoin eturivin tuntumassa istuvia katsojia mukaan hauskoihin juttuihinsa. Esimerkiksi Tampereen Tivolin esityksessä mies bongasi yleisön seasta hilpeitä naisia, joita hän kutsui loppuillan ajan puumanaisiksi.

Joskus koomikot saattavat hiillostaa katsojia, varsinkin lavan läheisyydessä istuvia. Sami Hedbergin mukaan hän on harjoitellut vuosien varrella paljon yleisölle puhumista. Hän ei uskaltanut ensimmäisellä keikallaan puhua katsojille. Ensimmäinen selkeä yleisökontakti tapahtui vasta kolme vuotta siitä, kun Hedberg aloitti keikkailun.

Mies pitää yleisön ja ihmisten lukemista oppimislajina. Katsojan vitsikäs hiillostaminen tulee pitää hyvän maun rajoissa. Kukaan ei ole tiettävästi suuttunut Hedbergille hänen jutuistaan. Miehen mukaan hänen komediaesitystensä tarkoituksena ei ole loukata ketään.

– Yleisöä pitää lukea. Kyllä sen aistii, jos joku ei halua, että hänelle jutellaan. Komediani ei ole loukkaamista. Haen yleisökontaktilla interaktiivisuutta. Ei ole ainakaan tullut tietoon, että joku olisi loukkaantunut.

– Kerran eräs henkilö tuli sanomaan keikan jälkeen tuohtuneena, että miksi juttelin hänelle show’n aikana. Henkilö oli esityksen aikana ihan mukana jutussa, naureskeli ja niin edelleen. Se tuli yllätyksenä. Ei ole tarkoitus loukata ketään. Ei olekaan mitään hirveän pahoja juttuja käynyt. Voivathan ne ihmiset lähteä itkien kotiin, Hedberg kertoi.

Katsojia on joka lähtöön. Sami Hedbergin huumorintaju puree moniin suomalaisiin, mutta kaikki ei välttämättä naura katketakseen miehen jutuille. Koomikon mukaan hän on törmännyt lukuisia kertoja kiusalliseen hiljaisuuteen, kun yleisö ei syty hänen tarinaansa toivotulla tavalla. Hedbergillä on kuitenkin siihen ratkaisu.

– Se pitää mainita ääneen. Pitää lukea tilannetta. Ei pidä jatkaa vaan äkkiä jollain seuraavalla jutulla, sillä hiljaisuutta kannattaa kommentoida. Onhan niitä huonompiakin keikkoja ja kaikki uudet jutut eivät välttämättä aina iske, hän kertoi.

Yleisön seassa saattaa esimerkiksi istua ihminen, joka hymyn sijaan näyttää koko esityksen ajan nyrpeää naamaa. Suosikkikoomikon mukaan tylsistyneeltä näyttävät ihmiset aiheuttavat hänessä erilaisia reaktioita.

– Joskus sellainen ihminen voi aiheuttaa erilaisia kommervenkkejä aivonystyröihin. Joskus se taas on minulle täysin yhdentekevää. Kaikkia ei voi miellyttää. Jos se henkilö ei hauku minua paskaksi, niin asia on ihan ok. Näen lavalta kaiken. Kaikki riippuu tilanteesta ja omasta fiiliksestä, Sami Hedberg kertoi.

”En ole koko ajan hulvaton”

Jotkut koomikot asettavat itsensä rooliin ennen esitystään, mutta Hedbergin mukaan hän on arkielämässään lähes samanlainen kuin esiintymislavalla. Hän pitääkin itseään myös kaveriporukkansa hauskuuttajana. Varman esiintyjän mukaan hän pyrkii olemaan esiintymislavalla mahdollisimman lähellä omaa itseään.

– En tietenkään ole koko ajan niin hulvaton. Ihmisiähän tässä ollaan. Täällä v*tuttaa välillä kaikki, itse asiassa todella paljonkin. Lavalla tapahtuu sellainen, että unohtaa kaiken, kun on esiintymässä. Pyrin olemaan siellä lähellä omaa itseäni, koska juttuja on paljon helpompi kertoa omasta näkökulmasta.

– Lavalla vaan unohtaa kaiken. Vaikka mulla olis 45 asteen kuume ja toista jalkaa ei olisi, niin ne asiat vaan sivuuttaa. Lavaefekti on niin voimakas, kun ihmiset alkaa nauraa. Sitä tavallaan menee sellaiseen alter ego -lavamoodiin. Vaikka joku olisi jättänyt sinut edellisenä päivänä, niin silti vaan mennään lavalle ja näytellään, Sami Hedberg kertoi.

– Olen ehkä tilannekoomisesti kaveriporukan hauskin. Paineita luo sellaiset tilanteet, jos esimerkiksi kadulla ohikulkija pyytää minua kertomaan nopeasti vitsin. En osaa kertoa vitsiä. En ole vitsinkertoja, vaan stand up -koomikko. Ne ovat kaksi eri asiaa. Me kerrotaan tarinoita lavalla, mikä voi kestää jopa kymmenen minuuttia.

”Olin pienenä todella ujo”

Monet pitävät Sami Hedbergiä Suomen hauskimpana ihmisenä. Jos mies ei saisi valita itseään, kenet hän nimittäisi maamme hauskimmaksi ihmiseksi?

– Pirkka-Pekka Petelius, tietysti isäni jälkeen. Hauskin tyyppi on isän ja äidin yhdistelmä. Ainiin, sehän olen minä, Hedberg vitsaili.

– Pirkka-Pekalla on vaan joku juttu. Hän tuli ensimmäisenä mieleen. Pirkka-Pekan huumori osui nuorempana huumorintajuuni. Jonkun tietyn ihmisen kohdalla vaan nauraa enemmän. Se tuli suomalaisista mieleen päällimmäisenä, koomikko kertoi.

Sami Hedberg on kertonut aiemmin haastatteluissa olleensa nuorempana ujo poika. Ensimmäisinä kouluvuosinaan hän pysyi hissun kissun luokkahuoneessa, mutta kotinurkilla hän esiintyi mielellään esimerkiksi vanhemmilleen. Miehen mukaan hän astui ulos hiljaisesta kuorestaan vasta alakoulun viimeisimpinä luokkavuosina.

– Olen aina halunnut naurattaa ihmisiä, mutta aluksi lähinnä äitiä ja isää olohuoneessa. Nuoruudessa esiinnyin niille. Olin kyllä tosi ujo ainakin neljännelle asti. Viidennellä tai kuudennella luokalla kaikki muuttui. Siihen asti tutkailin ihmisiä ja sitten olin valmis. Yläaste ja lukio menivätkin sitten aika riehakkaasti, naiset ja juoma alkoivat kiinnostamaan.

– Muistan, kun yksi koulukavereistani kertoi, että minulla oli aina show päällä koulun ruokalassa. Kavereillani tuli näkkileivät ulos nenästä. Piti olla koko ajan äänessä. Mutta keskiarvoni oli koulussa yhdeksän, että repikää siitä, Sami Hedberg kertoi.

Stand up -esiintyjät saattavat keksiä hauskoja tarinoita yleisölle kerrottavaksi esimerkiksi omasta elämästään tai julkisella paikalla todistetusta tilanteesta. Myös Sami Hedberg on kehitellyt lukuisia tarinoitaan tosielämän tapahtumista. Miehen mukaan suurin osa hänen jutuistaan onkin syntynyt kyseisellä kaavalla.

– Aika moni jutuistani on syntynyt oikeista havainnoista. Niinhän se menee, komediaa voi tehdä ihan mistä tahansa. Pitää vain keksiä se hauska syy, miksi asiasta kertoo muille. Muistan, kun ostoskärryt tulivat Suomeen ja ne olivat lukollisia. Se alkoi vähän v*uttamaan.

– Krapulassa keksii aika paljon kaikkia juttuja – ja myös yöelämässä. Naisista keksii myös juttuja, seuraa vain heidän eleitä tai maneereita. Havainnoin asioita ja sitten pitää löytää oikea tapa kertoa ne eteenpäin.

Sanavalmiin esiintyjän uskoisi keksivän lennosta toimivia iskurepliikkejä flirttiyritysten aikana. Sami Hedbergin mukaan paras iskulause on perinteisestä meille vai teille? -kysymyksestä muotoiltu lausahdus.

– Tämä on varmaan jostain omasta materiaalistani, eli lähdetäänkö meille vai lähdenkö minä meille? Nyt ei tule mitään muuta mieleen. Minähän olen siis homo, no en. Paras iskulause on siis, hei olenko mä homo? Koomikko vitsaili.

”En ole saanut ikinä turpaani”

Sami Hedbergin YouTube-videot ovat keränneet paljon katsojia. Esimerkiksi suosittua Grillijono-sketsiä on katsottu videopalvelussa yli 1,1 miljoona kertaa. Hedbergin mukaan hän ei ole koskaan saanut itse turpiinsa grillijonossa aiheutuneiden kiistatilanteiden takia. Hän osaa toimia rauhallisesti, vaikka ikävä välikohtaus saattaisi kiristää hermoja.

– En ole saanut ikinä turpaani. Se johtuu siitä, että en osaa lähteä niihin juttuihin mukaan. Aika muutaman kerran olen kuitenkin nähnyt niitä grillijonossa tapahtuneita tappeluita. Minulle haastetaan tosi usein riitaa, mutta se ei kiinnosta mua yhtään.

– Jos kolme jätkää tulee vetää turpaan Helsingin rautatieasemalla ja varastaa rahat, sille ei voi mitään. Elämäni kohdalla on ollut se, että ei vain ole tarvinnut lähteä mukaan, vaikka joku haastaa riitaa. Riidassa on aina kaksi osapuolta. Jos joku haastaa, toinen voi jatkaa.

– Kaksi viikkoa sitten olin Apollo-klubilla. Tilasin kuusi mustikkashottia ja annoin juomat yksitellen tiskiltä kaverilleni. Yksi shottilaseista hipaisi vieressä seisonutta miestä käsivarteen ja juomasta läikkyi ehkä kaksi pisaraa hänen paidalleen.

– Pyysin anteeksi, mutta jätkä otti mustikkashotin kädestäni ja heitti sen naamalleni. Mustikkashotti valui kasvoillani ja seisoin tyynenä paikallani. Kysyin mieheltä monta kertaa täysin rauhallisesti, tajusiko hän tekonsa. Sanoin baarimikolle, että jonkun ison pojan kannattaisi tulla hakemaan tämä pikkupoika pois. Sekuntien päästä järjestyksenvalvoja heitti sen kaverin ulos. Se oli niin tyylikästä, Sami Hedberg kuvaili.

– Olin tosi ylpeä itsestäni. 95 prosenttia suomalaisista miehistä olisi lyönyt kyseisessä tilanteessa. Sellaisia tilanteita tulee aina välillä. Suomalainen mies saattaa olla aluksi tosi vauhdikkaalla tuulella, mutta jos se ei saa tarpeeksi huomiota takaisin, niin sitten alkaa uhoilu.

”Palautteet ovat henkilökohtaisesti tärkeitä”

Helsingissä syntynyt Sami Hedberg kertoi pitävänsä fanikohtaamisia iloisena asiana. Miehen mukaan fanikohtaamisista noin kolme prosenttia lukeutuu riidanhaastaja-tilanteisiin, ja niitä hän pitääkin extreme-tapauksina. Yleensä fanit tulevat kehumaan miehen komiikkaa esimerkiksi kadulla tai yökerhoissa.

– Naiset ja miehet tulevat kehumaan komiikkaani. Siitä olen todella onnellinen. Sen takiahan teen tätä, jotta ihmiset jaksavat tulla katsomaan. Ihan loistavia palautteita olen saanut urani aikana ja ne ovat minulle tärkeimpiä. Muistan vieläkin, kun minulta pyydettiin ensimmäisen kerran nimikirjoitusta. Se on outo ja hieno ele, kun miettii suomalaista ihmistä, jolle nimikirjoituksen pyytäminen on iso kynnys.

– Saan myös palautetta esimerkiksi Facebookissa. Ihmiset ovat kertoneet itkeneensä keskellä päivää, mutta piristyneen YouTube-esitysteni vuoksi. Komedia on niin v*tun laaja käsite ja se osuu joihinkin tosi syvälle.

– Keikan jälkeen eräät vanhemmat pyysivät nimikirjoitusta kahdeksanvuotiaalle pojalleen. Vanhempien mukaan pikkupoika on suuri fanini ja katsoo koko ajan sketsivideoitani ja esittää niitä perheelleen olohuoneessa. Kun teen komediaa, en ajattele tekeväni sitä kahdeksanvuotiaalle ihmiselle. Kyseinen palaute on minulle henkilökohtaisesti iso juttu. Kivaa, että ihmiset tykkää, Hedberg kertoi.

Sami Hedberg suuntaa joulun viettoon perheensä ja läheistensä kanssa. Suosikkikoomikon mukaan hän viettää lahjapaketteja ja hyvää ruokaa sisältävän juhlapäivän äidinsä luona. Vatsansa koosta vitsailevan miehen mukaan häntä on pyydetty usein joulupukiksi. Tekopartaan sonnustautumisen sijaan hän jakaa lahjat perheelleen peruskuteissa – ehkä jopa ilman paitaa.

– Jouluna menen äidin luokse tyttöystävän kanssa, en ole siis homo. On pyydetty usein joulupukiksi, mutta en ole koskaan ollut. Kotona olen ollut Joulupukkina kahdeksan vuotta sitten. Yleensä jaan meidän perheessä lahjat ja varmaan pitää vieläkin. En tarvitse Joulupukin pukua, otan vain paidan pois ja se on siinä, Sami Hedberg kertoi haastattelun päätteeksi.

Neea Jokinen

Viihdeuutiset

Sami Hedberg: ”Krapulassa keksii aika paljon kaikkia juttuja”

Suomen suosituimpien stand up -koomikoiden kärkikaartiin jo vuosien ajan lukeutunut Sami Hedberg kiersi äskettäin Suomea huippusuosituksi tulleella kiertueellaan. Stara tapasi tähden Tampereella turneen viimeisen esiintymisen yhteydessä.

Stand up -esiintyjät saattavat keksiä hauskoja tarinoita yleisölle kerrottavaksi esimerkiksi omasta elämästään tai julkisella paikalla todistetusta tilanteesta. Myös Sami Hedberg on kehitellyt lukuisia tarinoitaan tosielämän tapahtumista. Miehen mukaan suurin osa hänen jutuistaan onkin syntynyt kyseisellä kaavalla.

– Aika moni jutuistani on syntynyt oikeista havainnoista. Niinhän se menee, komediaa voi tehdä ihan mistä tahansa. Pitää vain keksiä se hauska syy, miksi asiasta kertoo muille. Muistan, kun ostoskärryt tulivat Suomeen ja ne olivat lukollisia. Se alkoi vähän v*uttamaan, Sami Hedberg kertoi Staralle.

– Krapulassa keksii aika paljon kaikkia juttuja – ja myös yöelämässä. Naisista keksii myös juttuja, seuraa vain heidän eleitä tai maneereita. Havainnoin asioita ja sitten pitää löytää oikea tapa kertoa ne eteenpäin.

Sanavalmiin esiintyjän uskoisi keksivän lennosta toimivia iskurepliikkejä flirttiyritysten aikana. Sami Hedbergin mukaan paras iskulause on perinteisestä meille vai teille? -kysymyksestä muotoiltu lausahdus.

– Tämä on varmaan jostain omasta materiaalistani, eli lähdetäänkö meille vai lähdenkö minä meille? Nyt ei tule mitään muuta mieleen. Minähän olen siis homo, no en. Paras iskulause on siis, hei olenko mä homo? Koomikko vitsaili.

Viihdeuutiset

Sami Hedberg yllätti: ”En osaa kertoa vitsiä”

Huippusuosittu stand up -koomikko Sami Hedberg kiersi äskettäin Suomea loppuunmyydyillä keikoilla. Nyt turnee on jo ohi ja koomikko hyvin ansaitulla joululomalla. Stara tapasi Hedbergin kiertueen viimeisellä keikalla.

Jotkut koomikot asettavat itsensä rooliin ennen esitystään, mutta Hedbergin mukaan hän on arkielämässään lähes samanlainen kuin esiintymislavalla. Hän pitääkin itseään myös kaveriporukkansa hauskuuttajana. Varman esiintyjän mukaan hän pyrkii olemaan esiintymislavalla mahdollisimman lähellä omaa itseään.

– En tietenkään ole koko ajan niin hulvaton. Ihmisiähän tässä ollaan. Täällä v*tuttaa välillä kaikki, itse asiassa todella paljonkin. Lavalla tapahtuu sellainen, että unohtaa kaiken, kun on esiintymässä. Pyrin olemaan siellä lähellä omaa itseäni, koska juttuja on paljon helpompi kertoa omasta näkökulmasta.

– Lavalla vaan unohtaa kaiken. Vaikka mulla olis 45 asteen kuume ja toista jalkaa ei olisi, niin ne asiat vaan sivuuttaa. Lavaefekti on niin voimakas, kun ihmiset alkaa nauraa. Sitä tavallaan menee sellaiseen alter ego -lavamoodiin. Vaikka joku olisi jättänyt sinut edellisenä päivänä, niin silti vaan mennään lavalle ja näytellään, Sami Hedberg kertoi.

– Olen ehkä tilannekoomisesti kaveriporukan hauskin. Paineita luo sellaiset tilanteet, jos esimerkiksi kadulla ohikulkija pyytää minua kertomaan nopeasti vitsin. En osaa kertoa vitsiä. En ole vitsinkertoja, vaan stand up -koomikko. Ne ovat kaksi eri asiaa. Me kerrotaan tarinoita lavalla, mikä voi kestää jopa kymmenen minuuttia.

Viihdeuutiset

Sami Hedberg hoiteli tyylikkäästi riidanhaastajan: ”95% olisi lyönyt”

Suomen hauskimmaksi mieheksikin nimetty suosikkikoomikko Sami Hedberg on saanut nauttia viime vuosina valtavasta menestyksestä, josta oli äskettäin osoituksena myös huippusuosittu kiertue. Stara tapasi Hedbergin viimeisen keikan yhteydessä.

Hedbergin suosittua Grillijono-sketsiä on katsottu YouTubessa jo yli 1,1 miljoona kertaa. Koomikon mukaan hän ei ole koskaan saanut itse turpiinsa grillijonossa aiheutuneiden kiistatilanteiden takia. Hän osaa toimia rauhallisesti, vaikka ikävä välikohtaus saattaisi kiristää hermoja.

– Kaksi viikkoa sitten olin Apollo-klubilla. Tilasin kuusi mustikkashottia ja annoin juomat yksitellen tiskiltä kaverilleni. Yksi shottilaseista hipaisi vieressä seisonutta miestä käsivarteen ja juomasta läikkyi ehkä kaksi pisaraa hänen paidalleen. Pyysin anteeksi, mutta jätkä otti mustikkashotin kädestäni ja heitti sen naamalleni, Sami Hedberg kertoi Staralle.

– Mustikkashotti valui kasvoillani ja seisoin tyynenä paikallani. Kysyin mieheltä monta kertaa täysin rauhallisesti, tajusiko hän tekonsa. Sanoin baarimikolle, että jonkun ison pojan kannattaisi tulla hakemaan tämä pikkupoika pois. Sekuntien päästä järjestyksenvalvoja heitti sen kaverin ulos. Se oli niin tyylikästä, Sami Hedberg kuvaili.