Playboy-Jenna yläosattomissa – kuvasi silti itseään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miesten takavuosien päiväuni ja nykyisin perhe-elämää miehensä ja tyttärensä kanssa Havaijin pääkaupunki Honolulussa viettävä entinen aikuisviihdetähti Jenna Jameson on kuin toinen nainen. Hän on laihduttanut rajusti ja mennyt naimisiin kampaaja ja somevaikuttaja Jessi Lawlessin kanssa. Hän asuu Las Vegasissa ja on viime aikoina joutunut selittelemään painonpudotustaan.

Nyt Jenna esittelee elämänmuutoksensa tuloksia poseeraamalla yläosattomissa sosiaalisen meidan kuvassaan. Siinä voidaan nähdä, ett painonpudotus ei ole mennyt ainakaan liiallisuuksiin. Samalla päästään ihastelemaan myös Jamesonin tatuointeja.

Hän on laihduttanut ketogeenisellä ruokavaliolla ennenkin. Vuonna 2018 hän laihdutti yhteensä 35 kiloa. Jenna Jameson on herättänyt fanien keskuudessa kummastusta hänen henkilökohtaisesta elämästään, koska aikuisviihdetähti tuntuu unohtaneensa tyttärensä sekä entisen aviomiehensä, israelilaisen liikemies Lior Bittonin. Mies ja pariskunnan tytär asuvat nykyään Los Angelesissa.