Koira jäi jumiin rakennusten väliin – pelastusoperaatio kuvattiin

Uutiset Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Palokunnat saavat toisinaan tehtäväkseen pelastaa pulaan joutuneita eläimiä. Floridan Hualeahin palokunta hälytettiin tammikuun alussa auttamaan koiraa, joka oli joutunut melko epätavalliseen pulaan.

Yanko-niminen koira oli ollut kateissa omistajiltaan muutaman päivän ajan. Koira löydettiin lopulta kahden varastorakennuksen välistä. Lemmikki oli jäänyt jumiin kapeaan rakoon rakennusten väliin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Koiran pelastaminen osoittautui haastavaksi. Paikalle hälytetyt palokunnan yksiköt leikkasivat aukon toisen rakennuksen seinään. Pelastajat yrittivät parhaansa mukaan puhkaista seinän aiheuttamatta tuhoja rakenteisiin.

Lopulta palokunta sai Yankon turvallisesti vapaaksi. Pelastusoperaatio ikuistui kuvasarjaksi ja videoksi, jonka palokunta jakoi Instagram-tilillään. WSVN-TV-uutissivuston mukaan koira kärsi vain lievistä ruhjeista ja on sittemmin toipunut koettelemuksestaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.