Jenni Vartiainen juhli syntymäpäiviään – täytti 41 vuotta

Laulaja Jenni Vartiainen on tehnyt viime aikoina paluuta musiikin pariin. Lanka-singlen taannoin julkaissut artisti suuntaa tänä syksynä myös kattavalle kiertueelle, jonka liput tulivat myyntiin perjantaina 22. maaliskuuta.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Jenni Vartiainen täytti juuri 41 vuotta ja julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi omalle Instagram-kanavalleen näyttävän kuvan, jossa hän makaa maassa ja potkaisee kohti kameraa mustalla nahkasaappaalla. Nyt hän on kiittänyt fanejaan onnitteluista myös TikTokissa, jonka videon voit katsoa tästä.

TikTok-kanavalleen tähti julkaisi hauskan neljän kuvan kuvakarusellin, jossa hän poseeraa puhelimensa kameralle peilin kautta. Julkaisunsa taustamusiikiksi Jenni Vartiainen on valinnut sovelluksessa vastikään leviämään lähteneen vanhan #Nuorijavilli -nimisen kappaleen, jonka esittäjänä on Niko Saarinen.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.