Saharasta leviää nyt hiekkaa Suomeen saakka

Taivas voi lähipäivinä näyttää utuiselta tai kellerrtävän veriseltä. Syy tähän piilee Saharan erämaan hiekassa, jota kantautuu jälleen Euroopaan asti. Hiekkapölyä päätyy Suomeen saakka.

------

Saharan hiekkapölypilvi on STT:n mukaan heikentänyt ilmanlaatua esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Saksassa. EU:n Copernicus-ilmastopalvelu arvelee pölypilven yltävän lämpimän virtauksen mukana Ruotsiin ja Suomeen saakka. Hiekkapöly todennäköisesti hajoaa jo tiistaina säätilan muuttuessa.

Kyseessä ei ole suinkaan ainutlaatuinen ilmiö. Saharan hiekkapölyä leviää aika ajoin Pohjois-Eurooppaan asti sään ollessa otollinen. Viime aikoina ilmiön kerrotaan kuitenkin toistuneen aikaisempaa useammin, ja tuore pohjoiseen levittäytynyt hiekkapölypilvi on jo kolmas muutaman viikon sisällä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.