Sini Sabotage pienenpienissä biksuissa – heruttelua riittämiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Artisti Sini Sabotage, eli Sini-Maria Makkonen, tuli suurelle yleisölle tunnetuksi vuonna 2013 julkaistusta Levikset repee -singlestä. Viime aikoina hän on ollut otsikoissa myös taannoisten suhdekiemuroidensa merkeissä, mutta nyt vuorossa ovat upeat poseeraukset.

Sini nähdään parhaillaan sosiaalisen median julkaisussaan poseeraamassa näyttävästi biksuissa, jotka eivät ainakaan liikaa hänen vartaloaan peittele. Kuvasarjasta tuli lopulta varsinainen heruttelushow.

Sini Sabotage kertoi taannoin itseään lähes kymmenen vuotta nuoremman poikaystävänsä, räppäri Matti8:n, eli Tuisku Hakaniemen, olleen suhteen aikana uskoton. Töölön Ketterästä tuttu räppäri ja Sini Sabotage olivat avoliitossa, mutta erosivat kaikessa hiljaisuudessa. Exä ei jäänyt hiljaiseksi, vaan epäili julkisesti joutuneensa laittomuuden uhriksi.