Koiramessut valtaavat Messukeskuksen joulukuussa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Koirien ystäville on jälleen tiedossa todellinen suurtapahtuma joulukuussa. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään 7.-8. joulukuuta 2024 perinteiset Koiramessut. Messuilla muun muassa tutustutaan koirarotuihin ja koiran kanssa harrastamiseen sekä seurata sankari- ja virkakoirien palkitsemista.

Messujen päähallissa Rotutorilla on mukana yli 40 rotuyhdistystä. Kennelliiton HauLife-osastolla saa neuvoja koiran hankintaan ja hoitoon. Päähallissa voi puolestaan tutustua koiraharrastuksiin, kuten agidanceen, pallopaimennukseen ja flyballiin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Vuoden tassunjälki -palkinto myönnetään messuilla positiivisen jäljen koiramaailmaan jättäneelle taholle. Lauantaina 7. joulukuuta palkitaan myös poliisin, puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen, rikosseuraamuslaitoksen ja tullin vuoden virkakoirat. Lisäksi Kennelliitto palkitsee sankarikoiria sunnuntaina.

Koiramessujen yhteydessä järjestettävissä koiranäyttelyissä esillä on yhteensä tuhansia koiria. Messuilla mukana ovat myös Kennelliiton kaveri- ja lukukoirat sekä nuorisotoiminta. Perheen pienimmille luvassa on muun muassa lelukoirakilpailu.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.