Amerikan Psyko tehdään uudelleen – päätähti paljastettiin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Bret Easton Ellisin kohuturomaanista Amerikan Psyko tehdään uusi elokuvaversio. Uuden sovituksen ohjaa Luca Guadagnino, joka tunnetaan muun muassa Call Me by Your Name, Suspiria ja Challengers -elokuvista.

Uuden elokuvan pääroolin, Patrick Batemanin näyttelijäksi on kiinnitetty Austin Butler. Butler oli ehdolla parhaan miespääosan Oscar-voittajaksi Elvis-roolinsa ansiosta, ja hänet nähtiin viime keväänä Dyyni: Osa kaksi -elokuvassa. Batemania näytteli aikaisemmassa elokuvaversiossa Christian Bale.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Amerikan Psyko kertoo newyorkilaisesta juppielämää viettävästä narsistisesta pankkiirista, joka on myös sarjamurhaaja. Vuonna 1991 julkaistu romaani herätti aikoinaan runsaasti kohua sisältönsä vuoksi. Kirjaan perustuvan, vuonna 2000 ilmestyneen elokuvan ohjasi Mary Harron.

Variety-lehden mukaan tuleva Amerikan Psyko ei ole uusintaversio edellisestä elokuvasta, vaan uusi sovitus Ellisin romaanista. Ohjaaja Luca Guadagninon tuorein elokuva, Daniel Craigin tähdittämä Queer, ilmestyi Yhdysvalloissa marraskuussa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.