Aurinkosähköjärjestelmien suosio on kasvanut Suomessa vauhdilla, mutta samalla niiden asennuksissa on havaittu huolestuttavia puutteita. Tiedossa on muun muassa kokonaisia maatilapaloja, jotka ovat alkaneet aurinkopaneeleista. Vastikään valmistuneessa korkeakoulujen yhteisessä AURISKI-hankkeessa tarkasteltiin 60 pientalon aurinkosähköjärjestelmää Satakunnan ja Pirkanmaan alueilla.
Kaikissa kohteissa havaittiin dokumentointivirheitä. Monista paneeleista puuttui vaatimusten mukainen käyttöönottotarkastus kokonaan. Lisäksi noin neljäsosa järjestelmistä oli asennettu ilman asianmukaisia sähköasennusoikeuksia, mikä nostaa merkittävästi riskiä esimerkiksi sähkö- tai paloturvallisuuden kannalta.
Tutkimushankkeen toteuttivat Satakunnan ja Tampereen ammattikorkeakoulut yhdessä alueen ammattiopistojen kanssa. Rahoituksesta vastasivat Palosuojelurahasto sekä sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK. AURISKI-hankkeen avulla voidaan tuottaa käytännön ohjeistusta urakoitsijoille. Ohjeiden avulla pyritään nostamaan aurinkosähköasennusten laatua ja turvallisuutta.