Suomessa jo perinteeksi muodostuneet pizzat ja hampurilaiset ovat saaneet rinnalleen monipuolisempia haastajia. Ruoan tilauspalvelu Foodoran mukaan pizza, hampurilainen ja kebab pitävät edelleen pintansa. Niiden tilaaminen on kuitenkin hieman vähentynyt.
Kuluttajat suosivat nyt aasialaisia makuja. Esimerkiksi vietnamilainen, intialainen, nepalilainen ja korealainen ruoka ovat nostattaneet suosiotaan. Japanilaisen keittiön antimistakin tilataan muutakin kuin pelkkää sushia.
Foodoran mukaan vietnamilainen ruoka oli suosittua ympäri vuoden 2024. Myös meksikolainen ja Lähi-Idän ruoka ovat kasvattaneet suosiotaan. Monipuolistuminen kuluttajien valinnoissa havaittiin alkuvuodesta 2024 lähtien.
Pizza on edelleen Foodoran tilatuin annos, mutta sen suosio laski hieman vuoden 2024 aikana. Vähiten kuluttajia kiinnostivat viime vuonna salaatit, pihviannokset, eurooppalainen ja kotimainen ruoka. Myös muutaman vuoden ajan trendanneiden bowlien suosio on hiipumassa.