Coldplayn Chris Martin ja näyttelijäkaunotar erohuhujen keskiössä

Näyttelijä Dakota Johnsonin ja Coldplay-laulaja Chris Martinin parisuhteen kerrotaan päättyneen. Pariskunta on People-lehden mukaan eronnut. Johnson ja Martin olivat yhdessä kahdeksan vuoden ajan.

------

Peoplen mukaan lähteet ovat kommentoineet eron vaikuttavan lopulliselta. Pariskunta ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa julkisesti. Heillä on ennenkin ollut ryppyjä rakkaudessa, mutta aikaisemmat erohuhut osoittautuivat lopulta perättömiksi.

Coldplay-laulaja ja 50 Shades of Grey -elokuvissa kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Johnson yhdistettiin toisiinsa romanttisesti ensi kertaa vuonna 2017. Maaliskuussa 2024 pariskunnan kerrottiin menneen salaa kihloihin vuosia aiemmin. He asuivat yhdessä Kalifornian Malibussa.

48-vuotias Martin oli aikaisemmin naimisissa vuosien ajan näyttelijä Gwyneth Paltrow’n kanssa. Heillä on kaksi yhteistä lasta. 35-vuotias Johnson on puolestaan aiemmin seurustellut muun muassa muusikko Matthew Hittin ja näyttelijä Jordan Mastersonin kanssa.