Kirjastolainaaminen on nyt korkeimmalla tasolla lähes 20 vuoteen. Tekijänoikeusjärjestö Sanaston mukaan painettujen kirjojen lainaus nousi vuonna 2024 neljä prosenttia. Viimeksi painettuja kirjoja lainattiin yhtä paljon vuonna 2005.
Viime vuoden lainatuin kotimainen romaani oli Satu Rämön Jakob. Myös Rämön Hildur-sarjan ensimmäinen ja toinen osa nousivat viiden lainatuimman joukkoon. Neljännellä sijalla oli Sirpa Kähkösen Finlandia-palkittu 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia ja viidennellä Enni Mustosen Kasvattitytär.
Lainatuin tietokirja oli Jenni Haukion muistelmateos Sinun tähtesi täällä: vuodet presidentin puolisona. Lastenkirjoista suosituimpia olivat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat, Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä sekä Paula Norosen Yökoulu-sarja. Nuortenkirjoista lainatuin oli Salla Simukan Punainen kuin veri.
Kirjastojen suosiosta huolimatta kirjallisuuden tekijöiden korvaukset ovat heikolla tasolla. Sanaston mukaan valtion budjetista maksettavaa lainauskorvausmäärärahaa ei ole tarkistettu vuoden 2016 jälkeen. Sama rahapotti jaetaan yhtä suuremmalle määrälle lainoja, minkä seurauksena yhdestä lainasta voidaan maksaa yhä pienempiä korvauksia.