Mies putosi railoon Alpeilla – chihuahua johdatti pelastajat apuun

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sveitsin Alpeilla pulaan joutunut mies pelastui yllättävällä tavalla. Pelastajat löysivät retkeilijän luokse hänen lemmikkikoiransa ansiosta. Chihuahua-rotuista koiraa onkin kuvailtu nelijalkaiseksi sankariksi. Anonyyminä pysyttelevä mies oli retkeilemässä Feen jäätiköllä Sveitsin pohjoisosassa perjantaina.

Kesken retkensä hän putosi lumisillan läpi railoon lähes kahdeksan metrin syvyyteen. Radiopuhelimella varustautunut mies onnistui ottamaan yhteyttä lähellä liikkuneeseen henkilöön, joka puolestaan hälytti pelastajat paikalle. Pelastustöitä hankaloitti kuitenkin yksi merkittävä seikka.

Miestä ei onnistuttu paikantamaan. Puolen tunnin etsintöjen päätteeksi pelastajien huomio kiinnittyi yksin jäätiköllä oleskelleeseen chihuahuaan. Pelastajien lähestyessä chihuahuaa he löysivät kuopan, johon mies oli pudonnut. Retkeilijä pelastettiin syvyyksistä köydellä. Hänet kuljetettiin sairaalaan koiransa kanssa.

– En tiedä, mitä miehelle olisi tapahtunut jos koira ei olisi ollut paikalla. En usko, että hän olisi selvinnyt elossa railoon putoamisesta, pelastushelikopteriyhtiö Air Zermattin tiedottaja Bruno Kalbermatten kertoi AP-uutistoimiston mukaan.