Kuuma perheenäiti Sandra alusvaatekuvassa – paljasti samalla somettoman todellisuuden

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sosiaalisessa mediassa näyttävää uraa parhaillaan tekevä puolalainen yrittäjä ja perheenäiti Sandra Kubicka tunnetaan mallinurasta ja aktiivisesta somettamisesta. Hän on poseerannut useissa muotilehdissä ja mainoskampanjoissa, ja Sandralla on vankka fanikunta erityisesti Euroopassa.

Nyt Sandra on paljastanut miten hänen itsensä kohdalla eroavat toisistaan sosiaalisessa mediassa tavallisesti nähtävä glamour ja arkitodellisuus. Ensimmäisessä kuvassa hänet nähdään upeassa alusvaatekuvassa, ja toisessa kuvassa arkisessa yöasussa ilmeisesti nukkumaan menossa.

Viime vuosina Sandra Kubicka on laajentanut uraansa mallimaailman lisäksi myös yrittäjyyden puolelle, esimerkiksi oman kosmetiikkabrändinsä kautta. Hänen Instagram-tilinsä toimii edelleen tärkeänä kanavana, jossa kaunotar jakaa seuraajilleen muotia, matkailua ja terveellistä elämäntapaa. Hänen seuraajansa taitavat kuitenkin odottaa kaikkein eniten vähäpukeisia poseerauksia.