Karhu juoksenteli kolmostiellä – hurja poukkoilu tallentui videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa korkein hallinto-oikeus keskeytti taannoin suurpetojen metsästyksen, vaikka muissa Euroopan unionin maissa samaa direktiiviä on tulkittu aivan toisin. Tuomioistuimen päätäs johtaa esimerkiksi karhujen ja susien määrän kasvuun jatkossa. Karhu- ja susihavaintojen määrät ovat yleistyneet viime aikoina osin tästä syystä, ja suunta tulee jatkumaan samana.

Nyt karhu on tallentunut videolle kolmostiellä Hämeenkyrössä, jossa karhu juoksenteli maantien riista-aitojen välissä ja poikkoili myös kaistojen yli ollen vaarassa jäädä auton alle. Videon julkaissut henkilö kertoo videon yhteydessä, että he näkivät karhun jo toistamiseen.

Euroopan unionin luontodirektiivi suojelee suurpetoja erityisesti poronhoitoalueen ulkopuolella. Direktiivin 16 artiklan poikkeus 1e kuitenkin mahdollistaa kannanhoidollisen metsästyksen, koska kontrolloidulla ja metsästäjien toimesta tapahtuvalla pyynnillä katsotaan olevan positiivinen vaikutus populaatioon.

Direktiivin tulkintaohjeessa suositellaan tämän poikkeuksen käyttämistä silloin, kun lajista on tehty hoitosuunnitelma. Suomessa korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että poikkeusta voidaan soveltaa vain tapauskohtaisesti ratkaistaessa akuuttia ongelmaa. Muissa unionin jäsenmaissa tulkinta on ollut toisenlainen.

@marjut.vuorinen Ei kannata enää yrittää lotota, KARHU nähty jo toisen kerran🫣 Tämä mesikämmen juoksenteli Hämeenkyröstä päin Tampereelle, vähän ennen Pinsiön Taimitarhaa. Pahoittelut videolla olevat äänet😂 #karhu ♬ alkuperäinen ääni – Marjut Vuorinen