Laulaja-lauluntekijä Anssi Kela esiintyi tuplakeikan merkeissä Helsingin Allas Sea Poolissa lauantaina. Illan aikana konsertissa nähtiin todellinen yllätyshetki. Lavalle liittyi artistin 23-vuotias tytär Rosa.
Rosa lauloi lavalla Neljäs huhtikuuta -kappaletta. Hänen lauluaan kuullaan kappaleessa myös levyllä. Tilanteesta kuvattu video julkaistiin myöhemmin Anssi Kelan Instagram -tilillä.
– Sain tyttäreni Rosan ensimmäistä kertaa kanssani lavalle laulamaan Neljäs huhtikuuta -kappaleen kertosäkeet. Rosan ensimmäinen keikka. Ensimmäistä kertaa korvamonitorit päässään, ensimmäistä kertaa mikrofoni kädessään. Paljon ihmisiä katsomassa, Kela kirjoitti.
– Ja siinä hän vain lauleli vieressäni muiniksina menemään! Isän sydämessä läikähteli, artisti jatkoi.
Kela kiitteli julkaisussaan yleisön reaktiota. Muusikko kertoo kaikkien yleisössä ymmärtäneen, kuinka isosta asiasta oli kyse. Kelan mukaan vastaanotto ei olisikaan voinut olla parempaa.
Tytär esiintyy Anssi Kelan tuoreella Kaikki tiet joita kuljin -levyllä taiteilijanimellä Rosa Ruu. Hän on muusikon ja tämän ex-vaimon yhteinen lapsi. Kelalla on myös toinen tytär nykyisen vaimonsa kanssa.