Kansainväliseksi sometähdeksi noussut Pasha Pozdniakova kerää huomiota varsinkin kurvikkaalla vartalollaan. Viime aikoina hän on aloitellut myös musiikkiuraa levyttämällä musiikkia Pashulia-nimellä, ja uuden musiikin myötä hänen tunnettuutensa maailmalla on kasvanut entisestään.
Nyt Pasha on istuskellut kuvissaan uimarannalla sijaitsevan kiven päällä ja katsellut meren aaltoja. Kuvat on päivityksen perusteella ikuistettu Espanjassa. Kuvatekstissä Pasha pyytää seuraajiaan hieman yllättäen kutsumaan häntä äidikseen.
Pasha Pozdniakova tunnetaan varsinkin näyttävistä poseerauksista, mutta hän on onnistunut rakentamaan itselleen tunnistettavan brändin, johon kuuluu sensuelli estetiikka, tyylikkäät kuvaukset ja aktiivinen yhteys faneihin. Viime aikoina hän on keskittynyt entistä enemmän sisällöntuotantoonsa, eli poseerausten lisäksi myös uuden musiikin tekemiseen.