Kysely vahvisti – rikkaiden lapsia kiusataan vähemmän

Tuore brittiläinen kysely paljastaa, että perheen tulotaso vaikuttaa merkittävästi lasten koulumaailmaan. Parentkindin kansallisessa vanhempainkyselyssä selvisi, että varakkaiden perheiden lapset kokevat kiusaamista selvästi vähemmän kuin pienituloisten perheiden lapset.

------

Kyselyn mukaan 100.000 puntaa vuodessa ansaitsevien perheiden vanhemmista vain 14 prosenttia kertoi lapsensa joutuneen koulukiusaamisen kohteeksi. Sen sijaan alle 35.000 punnan tuloilla elävissä perheissä vastaava osuus oli 31 prosenttia. Tutkimukseen osallistui 5.866 vanhempaa, joiden lapset olivat 4–18-vuotiaita.

Tulosten mukaan varakkaiden perheiden lapset kokevat koulun myös turvallisemmaksi ja viihtyvät siellä paremmin. Yhdeksän kymmenestä rikkaan perheen lapsesta kertoi olonsa onnelliseksi koulussa lähes aina.

Pienituloisissa perheissä yli neljännes vanhemmista myönsi, että heidän lapsensa oli koulussa onnellinen vain joskus, harvoin tai ei koskaan. Erot näkyivät myös vanhempien arjessa. Hyvätuloisten vanhempien mukaan lasten kasvattaminen tuntui helpommalta.

He raportoivat vähemmän yksinäisyyttä kuin matalatuloiset vanhemmat. Suurimpia eroja oli siinä, miten tyytyväisiä vanhemmat olivat koulujen tukeen erityisopetusta tarvitseville lapsille.

Yli 70 prosenttia varakkaimpien perheiden vanhemmista oli tyytyväisiä koulun toimintaan. Pienituloisissa perheissä vain noin puolet kokivat erityisopetuksen tai tuen olleen riittävä. Briteissä rikkaat voivat lähettää lapsensa maksulliseen yksityiskouluun.