Sähköskuuteista on käyttäjilleen paljon hyötyä, mutta niistä aiheutuu muille tienkäyttäjille ajoittain myös harmaita hiuksia. Nyt Espoossa on saatu kiinni sähköpotkulauta, joka oli nopeutensa puolesta viritetty moottoripyöräksi.
Tapauksesta kertoi Länsi-Uudenmaan poliisilaitos, joka julkaisi taustatietojen lisäksi myös kuvan kiinni jääneestä menopelistä. Kuljettaja on saamassa asiasta huomattavat seuraamukset, sillä vakuutusten ja katsastuksen puuttumisen lisäksi kyseessä oli myös ajaminen ilman ajo-oikeutta.
– Kyllä näit aivan oikein! Kuvassa näkyy 2 moottoripyörää. Toki ne on hieman erilaisia ja toinen on rekisteröity ja vakuutettu, mutta tämä toinen ei ole. Vain toisella kuljettajalla oli #moottoripyörä kuljettamiseen vaadittu ajo-oikeus, poliisi kertoi.
Suomen rikoslain 23. luvun 10 pykälän mukaan ajo-oikeudetta tai ilman vaadittavaa pätevyyttä osoittavaa lupakirjaa ajamisesta on tuomittava sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
– Tuon mustan moottoripyörän kuljettaja sai sakon kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja siitä, että muutoskatsastus oli jäänyt tekemättä. Eipä kuljettajalla ollut myöskään vaadittua suojakypärää päässä. Melko kovakulkuinen oli moottoripyöräksi muutettu sähköskuutti, koska se kulki #poliisi suorittaman koeajon perusteella miltei 100km/h, sallittu olisi ollut 25km/h, samalla paljastui.
– Tällä kertaa ei mennyt läpi selitys, että en tiennyt! Asiasta ilmoitettiin lisäksi #traficom ja #vakuutus keskukseen asian jatkoselvittelyitä varten, viranomainen kertoi.