Mötley Crüen laulaja Vince Neil sai aivoinfarktin – ”Yöllä kaikki muuttui”

Amerikkalaisen glamrock-yhtye Mötley Crüen laulaja Vince Neil on elänyt rock n roll -elämää yli 40 vuotta. Hänen äänensä tunnetaan yhtyeen suurimmista hiteistä, kuten Girls, Girls, Girls, Dr. Feelgood ja Home Sweet Home. Mötley Crüe nousi maailman suurimpiin hard rock -ilmiöihin 1980-luvulla.

------

Nyt 64-vuotias Neil kertoo saaneensa aivoinfarktin joulunpyhien jälkeen viime vuonna. Mies menetti väliaikaisesti vartalonsa vasemman puolen toimintakyvyn.

– Menin joulupäivänä nukkumaan ihan normaalisti, mutta seuraavana yönä kaikki muuttui. Vasen puoleni lakkasi toimimasta, Neil kuvailee Last Vegas Review-Journalille.

Toipuminen on ollut pitkä ja raskas prosessi. Neil kertoo, että aluksi hän ei pystynyt liikkumaan omin avuin lainkaan.

– Minut jouduttiin kantamaan vessaan, sitten pääsin pyörätuoliin, siitä rollaattoriin ja lopulta kävelykeppiin. Nyt pärjään jo ilman apuvälineitä, mutta tämä on ollut kuin täysipäiväinen työ.

Laulajan onneksi hänen lauluäänensä säilyi ja mies pystyi palaamaan esiintymislavoille kuukausien kuntoutuksen jälkeen. Mötley Crüe joutui siirtämään halvaantumisen vuoksi Las Vegasin residenssinsä keväältä, jotta Neil sai keskittyä kuntoutukseen. Nyt bändi on kuitenkin palannut esiintymislavoille.

Laulajan mukaan settilista tarjoaa sekä klassikoita että syvemmälle fanien suosikkeihin pureutuvia kappaleita.

– Konsertti vie läpi koko Mötley Crüe -elämäntyylin. Teen parhaani, että show on entisellään, Neil lupaa.

Hän arvioi olevansa jo 90–95-prosenttisesti entisessä iskussa. Neil tunnetaan myös suomalaisittain synkästä luvusta rockin historiassa. Vuonna 1984 hän ajoi päihtyneenä auto-onnettomuuden, jossa kuoli Nicholas ”Razzle” Dingley. Razzle oli suomalaisen glam rock -yhtye Hanoi Rocksin rumpali. Tapaus pysäytti lupaavassa nousussa olleen suomalaisbändin uran.

Hanoi Rocks on edelleen kulttimaineessa. Se on Helsingissä vuonna 1979 perustettu yhtye, joka saavutti nopeasti kansainvälistä mainetta erityisesti Japanissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Yhtyeen tyyli vaikutti suuresti myöhempiin maailmantähtiin, kuten Guns N’ Rosesiin.