Viivi avautuu Vain elämää -ohjelmassa – ”Haluaisin kovasti olla äiti”

Perjantain Vain elämää -jaksossa vietetään artisti Viivin päivää, ja luvassa on koskettavia hetkiä, kun 26-vuotias poptähti kertoo avoimesti suurimmasta elämänhaaveestaan. Platinaa myyneistä hiteistään ja loppuunmyydyistä konserteistaan tunnettu Viivi paljastaa jaksossa, että hänen unelmansa on jonain päivänä tulla äidiksi.

------

Viivi kertoo pohtineensa paljon sitä, voiko menestyksekäs ja kokonaisvaltaisesti aikaa vievä artistiura yhdistyä perhe-elämään. ”Kun on tällainen ura, joka vaatii ihan kaiken, ja oman perheen saaminen on suuri unelmani, niin onko mahdollista saada ne molemmat?”, hän pohtii ääneen ohjelmassa.

Kollegat ohjelmassa tukevat Viivin ajatuksia ja rohkaisevat häntä luottamaan tulevaisuuteen. Jonna Tervomaa toteaa, ettei Viivin tarvitse luopua urastaan perhehaaveidensa vuoksi. ”Anna palaa vaan! Ehdit tehdä sen kaiken”, Tervomaa kannustaa. Myös Vesta muistuttaa, että elämä kuljettaa eri vaiheiden läpi ja kantaa eteenpäin.

Jakson aikana tunnelma on lämmin ja kannustava, kun artistikollegat jakavat kokemuksiaan ja tukevat Viiviä hänen unelmissaan. Vain elämää nähdään Nelosella aina perjantaisin klo 20, ja Ruutu+ -tilaajilla on mahdollisuus katsoa seuraavan viikon jakso jo etukäteen.

Vain elämää -ohjelmasta on käynnissä syyskuussa alkanut 16.kausi. Hirvensalmen Satulinnaan on kokoontunut jälleen kahdeksan artistia, jotka tulkitsevat toistensa kappaleita ja jakavat tarinoita elämästään. Tällä kaudella mukana ovat Lauri Haav, Johannes Brotherus, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona, Käärijä, Viivi, Mikki Kauste sekä Vesta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.