Will Ferrellin tähdittämän tulevan komediasarjan tuotanto on kokenut takaiskun onnettomuuden seurauksena. Ferrell loukkaantui taannoin, minkä seurauksena kuvaukset on jouduttu keskeyttämään.
Ferrell loukkaantui TMZ:n mukaan lievästi kuvausten ulkopuolella. Vaikka koomikko ei kärsinyt vakavista vammoista, on suunniteltuja kuvauksia jouduttu siirtämään. Suunniteltujen kohtausten toteuttaminen ei olisi ollut Ferrellille turvallista.
Tiedossa ei ole, kuinka Ferrell tarkalleen ottaen loukkaantui. Näyttelijän odotetaan kuitenkin toipuvan vammoistaan nopeasti.
Ferrell näyttelee tulevassa sarjassa fiktiivistä golflegenda Lonnie ”The Hawk” Hawkinsia. Luke Wilson nähdään Ferrellin hahmon suurimpana haastajana. Mukana on myös Saturday Night Live -tähti Molly Shannon.
Ferrell toimii yhtenä sarjan tuottajista pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidensa Chris Henchyn ja Harper Steelen kanssa. Toistaiseksi nimetön, kymmenestä jaksosta koostuva sarja nändään tulevaisuudessa suoratoistopalvelu Netflixissä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Will Ferrell tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.