Meteorologilta vakava varoitus autoilijoille – näille alueille vaarallista ajokeliä

Suomen säässä on meneillään kahtiajako joulukuun alussa. Etelässä sää jatkuu harmaana ja märkänä. Pohjoisessa odotettavissa on sen sijaan pakkasta ja lumipyryjä. Siellä suunnalla lähipäivinä autoilevien tulee olla poikkeuksellisen tarkkana.

MAINOS
-

Suomen yli kohti itää maanantaina liikkuva matalapaine tuo Forecan mukaan lunta useamman senttimetrin verran erityisesti itärajan tuntumaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin. Kyseisillä alueilla on syytä varautua huonoon tai jopa erittäin huonoon ajokeliin.

Lumi- ja räntäsateet väistyvät Pohjois-Pohjanmaalta tiistaiksi. Samalla pakkanen kiristyy etenkin Lapissa. Tiistaiaamuna osassa Lappia saatetaan mitata yli 30 asteen pakkasia, ja pakkaset saattavat kiristyä entisestään iltapäivän mittaan.

Lämpötila on etelässä samaan aikaan paikoin yli 35 astetta korkeampi kuin Lapissa. Tiistai-illan aikana lämpötilan nollaraja kohoaa Pohjois-Pohjanmaalle ja kohti Meri-Lappia.

Maan pohjoisosassa on syytä varautua uuteen sakeaan lumipyryyn tiistai-illasta alkaen. Perämereltä leviävä pyryttävä lumisade tuo lunta 10-20 senttimetriä. Ajokeli on petollisen liukas kuuraliukkauden ja lumentulon yhteisvaikutuksesta.

Lumipyryn seurauksena Lapin paukkupakkaset lauhtuvat ja lämpötilan nollaraja käy Rovaniemen korkeudella sakka. Lämpötilaerot pohjoisen ja etelän välillä tasoittuvat vähitellen.

Lämpötilan nollaraja laskeutuu ennusteen mukaan etelämmäs viikonloppuna. Lauantaina eli itsenäisyyspäivänä pakkasta voi olla paikoin maan keskivaiheilla saakka. Hajanaiset lumisateet ovat mahdollisia, mutta etelässä ja länsirannikolla sateet voivat tulla myös vetenä tai räntänä.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , tai laajemmin aihealueesta Autot Viihdeuutiset.