Tiktok-supertähti Addison Rae pukuhuoneessa – sitten asusta näkyikin läpi

Alunperin nuorten suosimassa somekanavassa, Tiktokissa, kansainvälisesti tunnetuksi tähdeksi noussut ja sittemmin monessa muussakin kanavassa menestynyt Addison Rae laajensi taannoin toimenkuvaansa myös artistiuralle, sillä hän ryhtyi levyttämään.

MAINOS
-

Malliuraakin viime aikoina tehnyt Rae on nyt kertonut rakastavansa pukuhuoneitaan, ja julkaissut sanojensa takeeksi kuvia sieltä. Samalla kuitenkin saatiin huomata, että Addisonin trikoot muuttuivatkin salamavalojen välkkeessä osin läpinäkyväksi.

Tämä tuskin Addisonin yöunia vie, sillä hän on tottunut esittelemään itseään julkisuudessa. Tiktokissa kymmeniä miljoonia seuraajia aikoinaan kerännyt Addison julkaisi taannoin artistina AR-nimisen EP-levyn sekä etunimeään kantavan Addison-albumin.

Artistina Rae saa kiertää keikoilla ympäri maailmaa, ja keikkamäärä nousee nykyisestä aivan toiseksi, jos hän onnistuu saada urallaan yhden tai useamman kansainvälisen ykköshitin. Monet hänen faninsa varmasti toivovat sellaista hartaasti.

On mahdollista, että jonain päivänä Addison Rae nähdään vielä joskus keikalla myös Suomessa, mutta varsinaisesti kärkikohteita Suomi hänelle tuskin on. Keikka täällä edellyttäisi suurta fanikuntaa ja ainakin muutamaa aitoa radiohittiä. Vielä toistaiseksi niitä on kuitenkin saatu odottaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.