Ismo Alanko julkaisee uutta musiikkia ja lähtee pitkälle kiertueelle

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomalaisen musiikin suurnimi Ismo Alanko valmistautuu uuden albumin julkaisuun. Uuden levyn lisäksi alkuvuodesta luvassa on kattava kiertue.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ismo Alangon Kevyt ja kohtuuton -albumi julkaistaan 13. helmikuuta 2026. Levyltä on saatu esimakua kahden singlen muodossa. Niistä tuorein, Hylkään, ilmestyi perjantaina 19. joulukuuta.

– Hylkään on synkeän kaunis balladi totuudenjälkeisestä ajasta. Se sopii hyvin vaihtoehtoisen joulun soundtrackiksi ja tulevan vuoden alkajaishymniksi. Biisi on jo monille tuttu parin viime vuoden keikoilta. Olen laulanut sitä sekä yksin että bändin kanssa, ja se on mennyt aina vahvasti tunteisiin sekä lavalla että yleisössä, Alanko kuvailee tiedotteessa.

Tulevan Kevyt ja kohtuuton -albumin on tuottanut Alangon vanha yhteistyökumppani Riku Mattila. Albumilla soittaa jo 13 vuoden ajan artistin kanssa musisoinut El Mosquito -yhtye.

Alanko kiertää Suomen esiintymislavoja albumin julkaisun jälkeen. Kiertueen aikataulun näet alapuolelta.

27.02. Finlandia-klubi, Lahti
28.02. Taidetehdas, Porvoo
06.03. Verkatehdas, Hämeenlinna
07.03. Laurentius-sali, Lohja
13.03. Kulttuuritalo, Helsinki
14.03. Tavara-asema, Tampere
18.03. Mikaeli, Mikkeli
19.03. Lutakko, Jyväskylä
20.03. Sawohouse Underground, Kuopio
21.03. Rientola, Vieremä
27.03. Kerubi, Joensuu
28.03. Kulttuuritalo Virta, Imatra
29.03. Pato Areena, Kouvola
01.04. Sellosali, Espoo
10.04. House Of Olaf, Savonlinna
11.04. Hyvinkää-Sali, Hyvinkää
17.04. Logomon Teatro, Turku
18.04. Promenadisali, Pori
24.04. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
25.04. Championdoor Areena, Nivala
26.04. Madetojan sali, Oulu

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.