Räppäri Cardi B, oikealta nimeltään Belcalis Almanzar, voitti tiistaina siviilioikeudenkäynnin, jossa häntä syytettiin entisen turvamiehensä Emani Ellisin pahoinpitelystä. Ellis vaati räppäriltä 24 miljoonan dollarin korvauksia väittäen, että tämä oli vuonna 2018 lyönyt häntä, aiheuttanut haavoja kasvoihin, sylkenyt hänen päälleen ja käyttänyt rasistisia solvauksia.
Los Angelesin valamiehistö katsoi lopulta, että todisteet eivät tukeneet Ellisin väitteitä. Tapaus juontaa juurensa helmikuuhun 2018, jolloin Cardi B:n ja Ellisin välillä tapahtui sanaharkka Beverly Hillsissä lääkärikäynnin yhteydessä.
Räppäri kertoi oikeudessa, että oli neljän kuukauden raskaana ja reagoi siihen, että Ellis yritti salaa kuvata häntä ennen gynekologin tapaamista. Hän myönsi sanallisen yhteenoton, mutta kiisti koskeneensa Ellisiin fyysisesti.
Oikeudenkäynnin jälkeen Cardi B kommentoi People-sivuston mukaan: ”En koskenut siihen naiseen. Tästä lähtien aion haastaa oikeuteen kaikki, jotka yrittävät tällaista turhaa oikeusjuttua. Teen siitä kallista, koska tämä ei ole ok.” Hän myös painotti, ettei aio maksaa kenellekään rahaa vain siksi, että on kuuluisa.
Tähti kehotti fanejaan myös jättämään Ellisin ja hänen perheensä rauhaan sosiaalisessa mediassa. Räppärin ja Ellisin välinen oikeuskiista nousi otsikoihin paitsi suuren korvausvaatimuksen vuoksi myös Cardi B:n värikkään käytöksen takia oikeudenkäynnissä.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt monia videoita oikeudenkäynnistä. Monia on huvittanut tähden suorasanaisuus ja hauskat ilmeet todistajanaitiossa.
Oikeuden päätöksen myötä Cardi B voi kääntää viimein elämässään uuden sivun yli viisi vuotta kestäneen kiistan jälkeen ja keskittyä uraansa. Hän muistuttikin lopuksi, että hänen suurin huolensa tilanteessa oli ollut oma ja syntymättömän lapsensa turvallisuus. Lapset ovat naiselle kaikki kaikessa eikä hän salli uhkaavaa käytöstä lähellään kun hän on raskaana.
@popcultureconnie BECAUSE IM PREGNANT #popculture #popculturemoments #cardib #courtcase #funnytiktokvideos ♬ original sound – Connie
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cardi B tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.