Lottokoneen useimmin arpoma numero selvisi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Lottonumeroiden arvonta on täysin sattumanvaraista. Vaikka kaikilla numeroilla on sama todennäköisyys tulla koneen arpomiksi, esiintyvät tietyt numerot kuitenkin hieman muita useammin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Lottokoneen useinten arpoma numero on Veikkauksen mukaan 3. Toiseksi yleisin arvottu numero on 1. Kolmannella sijalla on numero 16.

-Kaikkien aikojen eniten päänumerona esiintynyt numero on kolme. Kolmonen on esiintynyt oikean rivin päänumerona 568 kertaa. Kisa on kuitenkin varsin tiukka, sillä numero ykkönen on esiintynyt 567 kertaa, kertoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.

Sundholm muistuttaa, että jokaisella numerolla on sama todennäköisyys päätyä oikeaan riviin. Tämä kannattaa pitää muistissa lottoriviä täyttäessä.

Harvinaisimpia lottonumeroita ovat 38, 39 ja 40. Veikkauksen kyseiset numerot eivät kuitenkaan ole olleet aina mukana arvottavien numeroiden joukossa. Mikäli edellä mainittuja numeroita ei oteta huomioon, ovat kolme harvinaisinta numeroa 11, 29 ja 23.

Lottokoneen useinten arpomat numerot, suluissa esiintymiset oikean rivin päänumeroissa:

  1. 3 (568)
  2. 1 (567)
  3. 16 (554)
  4. 6 (549)
  5. 14 (538)
  6. 7 (534)
  7. 26 (530)
  8. 17 (526) ja 27 (526)
  9. 9 (525)
  10. 25 (522)

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.