Juuri nyt: ChatGPT on kaatunut

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Maailman suosituimpiin lukeutuva tekoälypalvelu ChatGPT on kaatunut. Palvelussa alkoi ilmetä ongelmia aiemmin tänä iltana noin kello 22.20 aikasn, ja parhaillaan tietoja katkoksesta raportoidaan jo ympäri maailmaa.

Palvelu vaikuttaa ensin avautuvan normaalisti, mutta promptin kirjoittamisen jälkeen palvelu ilmoittaakin jonkin menneen odottamatta pieleen. Käyttäjä ei siis saa vastausta pyyntöihinsä, vaan sen sijaan saa ruudulle virheilmoituksen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -
ChatGPT kaatunut
ChatGPT kaatunut

Tilanteen tekee hankalaksi se, että erittäin suosittuna ja yleensä varsin luotettavana pidettynä palveluna ChatGPT on integroitu osaksi lukemattomia ulkopuolisia palveluita, jotka eivät nyt katkoksen vuoksi toimi normaalisti.

Kansainvälisten verkkoyhtiöiden riskit realisoituvat nimenomaan tilanteissa, joissa ne ovat kiinteä osa ulkopuolisia palveluita. Tekoälyn lisäksi tällaisia ovat muun muassa monet Googlen palveluista sekä pilvessä toimivat tallennustilat. Euroopassa on viime viikkoina otettu merkittäviä askeleita hankkeissa, joiden myötä pyritään pääsemään eroon yhdysvaltalaisista verkkopalveluista.

Sosiaalisessa mediassa aiheesta on julkaistu tuhansia viestejä, joista osassa pilkataan palvelun suosiota ja siihen nojaavia muita palveluja.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.