Musiikkialan Grammy-palkinnot jaettiin Los Angelesissa sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Voittajien joukossa oli tälläkin kertaa suomalaisverta.
Suomalaistuottaja Jonas W. Karlsson palkittiin Grammy-gaalan Best Contemporary Instrumental Album, eli paras nykyinstrumentaalimusiikin albumi -sarjassa. Palkinnon sai Arkai-duon albumi Brightside, jonka Karlsson on tuottanut.
– Valtavat kiitokset Arkaille heidän luottamuksestaan ja kaikille, jotka olivat osa tämän levyn muovaamista. Olen erittäin kiitollinen, Karlsson kirjoitti Instagramissa.
Grammy-voitto on Karlssonille jo toinen. Yhdysvaltalaisen John Legendin vuonna 2021 palkitulla Bigger Love -albumilla oli mukana U Move, I Move -kappale, jota Karlsson oli mukana tuottamassa ja kirjoittamassa.
Arkai on yhdysvaltalaisten Jonathan Miron ja Philip Sheegogin muodostama duo, joka tunnetaan elektroakustisesta musiikistaan. Kansainvälisten artistien kanssa työskentelyn lisäksi Karlsson on kirjoittanut ja tuottanut musiikkia myös lukuisille suomalaisartisteille.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Grammy tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.