Sosiaalinen media yhdistetään usein ahdistukseen, toisten kanssa vertailuun ja pahaan oloon. Uuden tutkimuksen mukaan sillä voi olla myös myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen. Kyse on siitä, minkälaista tukea sovelluksessa kokee saavansa.
Arkansasin yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella emotionaalista tukea sosiaalisen median kautta saavat nuoret aikuiset raportoivat keskimäärin vähemmän ahdistusoireita kuin ne, jotka eivät koe vastaavaa tukea. Ahdistus on maailmanlaajuisesti yksi yleisimmistä mielenterveyden ongelmista.
Yhdysvalloissa noin kolmannes aikuisista sairastuu elämänsä aikana ahdistuneisuushäiriöön. Oireet alkavat usein jo nuoruudessa. Ahdistukseen liittyy myös muita vakavia seurauksia, kuten masennusta, unihäiriöitä, työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä sekä kohonnut itsemurhariski. Siksi tutkijat ovat kiinnostuneita myös uusista keinoista lievittää oireita.
Tutkimuksessa havaittiin, että sosiaalisen median tarjoama tuki ei hyödytä kaikkia samalla tavalla. Erityisesti ne nuoret aikuiset, joilla oli avoin, ulospäinsuuntautunut ja sovinnollinen persoonallisuus, kokivat saavansa somessa enemmän emotionaalista tukea ja tunsivat vähemmän ahdistusta. Hyöty näkyi selkeimmin naisilla.
Kyse ei ole seuraajamääristä tai tykkäyksistä, vaan siitä, että ihmiset kokivat tulevansa kuulluiksi, ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi. Tutkimus perustui yli 2.400 yhdysvaltalaisen 18–30-vuotiaan aikuisen vastauksiin.
Tulokset julkaistiin vertaisarvioidussa tiedelehdessä Psychiatry International. Tutkijat korostavat, että asiassa on monta muuttuvaa tekijää, kuten se, että ahdistusta on monentasoista. Kuten on myös tukea. Ehkäpä tutkimusen paras anti oli se, että oikeanlaisessa käytössä ja myönteisessä vuorovaikutuksessa sosiaalinen media voi toimia myös tärkeänä tuen ja yhteisöllisyyden lähteenä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten ahdistus, terapia tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Lifestyle, Terveys -osioistamme.