Tuore pitkän ajan ennuste: Hyytävät pakkaset jatkumassa jopa maaliskuulle

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Talvisia säitä hiihtolomaviikoille toivoville voi olla luvassa hyviä uutisia. Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää on jatkumassa kylmänä helmikuun ajan.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen tuoreen kuukausiennusteen mukaan tavanomaista kylmempi sää saattaa jatkua jopa maaliskuun puolelle, kertoo Foreca.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Helmikuun toisella viikolla voi olla paikoin jopa 10 astetta tavanomaista kylmempää. Suomeen virtaa 9. helmikuuta alkavalla viikolla yhä kylmempää ilmaa. Lämpötila voi painua öisin selkeillä alueilla -30 asteeseen vaiheille etelässä saakka. Sateiden ennustetaan jäävät vähäisiksi.

Viikon kuluessa korkeapaine saattaa kuitenkin antaa jonkin verran periksi, minkä seurauksena ajoittaiset lumisateet ovat mahdollisia.

Tuoreen ennusteen mukaan suuria muutoksia ei ole luvassa 16. helmikuuta alkavalla viikolla. On kuitenkin mahdollista, että maan eteläosiin voi ulottua lumipyryjä pohjoisenpuoleisten tuulten kera.

Kylmä poikkeama pysyttelee ennusteessa Suomen yllä myös 23. helmikuuta alkavalla toisella hiihtolomaviikolla. Ennuste kallistuu tavanomaista viileämpään säähän myös 2. maaliskuuta alkavalla viikolla. Helmi-maaliskuun vaihteen ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja länsiosassa yleensä nollan vaiheilla ja muualla maassa -2 ja -6 asteen välillä.

Helmikuun säässä on ennusteen mukaan suurta vaihtelua Euroopan sisällä. Pohjois-Eurooppa ja osa Itä-Euroopasta on kylmän ja kuivan ilman vallassa, kun taas Euroopan etelä- ja länsiosassa on ajankohtaan nähden lauhaa ja sateista.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.