Maaliskuussa on päästy nauttimaan useista keväisistä päivistä. Tuoreessa ennusteessa lämpimän sään jatkuminen vaikuttaa kuitenkin jo epävarmalta maalis-huhtikuun vaihdetta lähestyessä.
Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuore kuukausiennuste näyttää ainakin kuluvalle ja tulevalle viikolle tavanomaista korkeampia keskilämpötiloja.
Säässä on kuitenkin suurtakin vaihtelua viikkojen sisällä, kertoo Foreca. Termisen kevään alkamisesta on merkkejä jo Lapissa asti. Maaliskuun loppua lähestyessä säässä voi kuitenkin tapahtua iso muutos.
– On kiinnostavaa nähdä mitä kuunvaihteessa tapahtuu. Voi olla, että hypätään föhn-tuulesta hyytävään pohjoistuuleen, mutta hajonta ennusteissa on aika suurta, kertoo meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.
Kuluvalla viikolla sää on ollut sekä pilvistä että poutaista. Sään ennustetaan muuttuvan loppuviikon aikana aurinkoisemmaksi.
– Päivälämpötilat ovat loppuviikolla keväisissä lukemissa, eikä ole mahdotonta, että eteläisessä Suomessa voitaisiin käväistä lähellä 15 asteen rajaa, Salonen kertoo.
Maaliskuun 23. päivä alkavan viikon ennustetaan olevan edelleen tavanomaista lämpimämpi Suomessa. Sääkartoilla näkyy kuitenkin jo merkkejä muutoksesta, joka voi tuoda Suomeen ajoittain keväälle takapakkia antavaa kylmää säätä ja lumisateita.
Tämänhetkisen ennusteen mukaan 30. maaliskuuta alkava viikko olisi keskilämpötilaltaan hieman tavanomaista korkeampi maan etelä- ja keskiosissa. Pohjois-Suomen lämpöennusteessa ei näy poikkeamia suuntaan eikä toiseen.
Kyseisellä viikolla alkaa pääsiäisen vietto. Pitkäperjantai on tänä vuonna 3. huhtikuuta.
Toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina 6. huhtikuuta alkavan viikon ennusteeseen liittyy runsaasti epävarmuutta. Mikäli Pohjois-Euroopassa vaikuttava korkeapaine jää Suomen länsipuolelle, voi pohjoisesta virrata kylmää ilmaa.
Forecan mukaan päivän ylimmät lämpötilat ovat tilastojen mukaan Suomen etelä- ja keskiosassa 4-8 astetta, Kainuusta Etelä-Lappiin 0-4 astetta ja Keski- ja Pohjois-Lapissa nollan vaiheilla.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lumimyrsky, myrsky tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.