Maailman suosituimpiin DJ-naistähtiin lukeutuva yhdysvaltalainen Charly Jordan täytti 9. maaliskuuta 27 vuotta, ja hän oli päättänyt juhlistaa synttäreitään kaikista maailman paikoista juuri Levillä, Suomen Lapissa.
Suomalaisittain päätös oli tietenkin varsin onnistunut, ja nyt Jordan onkin paljastanut miten eräs hänen unelmistaan toteutui juuri tuolla matkalla. Hän pääsi nimittäin kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässään aitoa koiravaljakolla ajamista.
Kuten somevaikuttavat yleensä, myös Charlie julkaisi tietenkin kokemuksestaan videon somessa. Hänellä on lähes neljä miljoonaa seuraajaa, joten parhaillaan hänen innostuksentäyteinen videonsa toimii erittäin hyvänä matkailumainoksena Suomelle ja Suomen Lapille.
Aiemmin Charly kuvattiin ystäviensä kanssa ruokailemassa Levillä Boneless-ravintolan terassilla. Suomesta matka jatkui kuitenkin varsin nopeasti Keski-Eurooppaan, sillä seurueen seuraava matkakohde oli Berliini. Siellä he ihastelivat paikallisia nähtävyyksiä. Nyt reissun jälkeen Jordan kuitenkin tunnelmoi edelleen nimenomaan Suomen matkastaan.
Viime aikoina Charly Jordan on kuvattu monissa näyttävissä lomakohteissa ympäri maailmaa, joten siihen joukkoon Suomi ja Levi sopivat oikein mainiosti. Charly Jordan on viime vuosina keskittynyt erityisesti kasvattamaan DJ-statustaan ja julkaissut siinä samalla itsekin musiikkia. Hän on esiintynyt muun muassa Coachellan kaltaisissa suurissa tapahtumissa, joten uran on noususuunnassa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Charly Jordan tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.