Metal Gear -pelisarjan pohjalta tehdään elokuva. Columbia Pictures -tuotantoyhtiön tuottaman Metal Gear Solid -ellkuvan ohjaavat Zach Lipovsky ja Adam B. Stein.
Lipovsky ja Stein ohjasivat viime vuonna ilmestyneen Final Destination Bloodlines -kauhuelokuvan. Elokuva oli Final Destination -elokuvasarjan tähän saakka suurin menestys, minkä ansiosta Hollywood on ollut erityisen kiinnostunut ohjaajakaksikosta.
Toimiiko hittipeli valkokankaalla?
Metal Gear Solidin tuottavat lukuisten Marvel-elokuvien parissa työskennelleet Avi ja Ari Arad, uutisoi The Hollywood Reporter. Metal Gear -pelien pohjalta ei ole aiemmin tehty elokuvia.
-Metal Gear Solid oli uraauurtava elokuvallinen mestariteos, joka mullisti videopelit ikuisiksi ajoiksi. Meille on suuri kunnia herättää eloon Hideo Kojiman ikoniset hahmot ja unohtumattoman maailma, ohjaajakaksikko kuvaili tiedotteessa.
Japanilaisen Konami-yhtiön Metal Gear -pelisarja sai alkunsa jo vuonna 1987. Pelisarjan todellinen läpimurto tapahtui vuonna 1998 Playstationille julkaistun Metal Gear Solidin myötä.
Metal Gear Solid -pelissa päähenkilö Solid Snake lähetetään syrjäiselle Shadow Moses -saarelle pysäyttämään terroristijärjestön suunnitelmat laukaista ydinaseisku.
Suoran toiminnan sijaan pelaajan tulee luottaa hiiviskelyyn tunkeutuessaan vihollisten valtaamaan ydinaseiden loppusijoituslaitokseen.
Metal Gear -pelisarjan luoja on pelialan japanilainen legenda Hideo Kojima. Hän työskenteli sarjan parissa vuonna 2015 ilmestyneeseen Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -peliin saakka.
Metal Gear Solid -elokuvan lisäksi Lipovsky ja Stein työskentelevät parhaillaan muun muassa tulevan Gremlins 3 -elokuvan käsikirjoituksen parissa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, Metal Gear Solid, pelaaminen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.